”Mikael ja minä”

Mia Aitokarin puhe Agricola-Seuran vuosijuhlassa, joka pidettiin Isnäsin Solbackassa 27.11.2021

Talvi tuli jotas pyysit! 
Mitä suvi voitti visusti kysy. 
Lyhyt on päivä ja yö on pitkä, 
köyhien meno on sangen sitkee. 
Älä kylvä taikka haureutta tee, 
jos sinä tahdot terveenä elää. 
Tällä kuulla usein sopii kylpee,
niin kuin Messue sanoo. 
Nyt sinappia, pippureita, kynsilaukkaa
maarianverijuurta ja sipulia kelpaa nauttia. 

Näin sanoo Mikael rukouskirjassaan marraskuusta, jota nyt vielä saamme muutaman päivän katsella. Vuodenkierto, elämänkulku, oppi ja viisaudet seurasivat tätä miestä koko hänen lyhyehkön mutta sitäkin tuotteliaamman elämänsä ajan.

Kurkistetaanpa hänen kotipaikkaansa Pernajan kirkonkylällä, tuossa lahden toisella puolella, kirkon kupeessa, johon tästäkin matkattiin reellä jäiden yli talvella ja kesällä veneellä kirkonmenoja ja kylän juoruja kuulemaan.

Pernajan kirkonkylä oli suhteellisen vauras keskiajalla. Se oli kuitenkin emäpitäjä, jonne suuri kivikirkko oli rakennettu vain vajaa sata vuotta ennen Mikaelin syntymää. Padisen luostarista tulleiden sistersiläismunkkien vaikutus oli vielä silminnähtävää ja katolinen usko vallitsi ei niin kaukana oikeaoppisen eli ortodoksisen Venäjän rajasta.

Kun Mikael syntyi, hallitsi Venäjää, ns Moskovan Venäjää Vasili III Ivanovitš, joka kuoli vuonna 1533 metsästystapaturman jälkiseurauksiin. Hän ehti siis hallita Venäjää yli kaksikymmentä vuotta Agricolan elämän alusta. Tiettävästi Mikael ei kuitenkaan tätä herraa tavannut, mutta kylläkin hänen seuraajansa, Iivana Julman, mitä ilmeisimmin rauhanneuvottelumatkallaan juuri ennen kuolemaansa.

Mutta palataan alkuun, ja siihen päivään noin vuonna 1510, jolloin kylän läpi aina silloin tällöin kulki outoja kansainvälisiä seurueita kyläläisten ihmeeksi, jolloin tanskalaiset, valtionhoitaja Sten Sturen estelyistä huolimatta, juuri pari vuotta aiemmin olivat hävittäneet Porvoon kirkon ja jolloin hirsipuunmäki Pernajan Pyhän Mikaelin kirkolle mentäessä vielä oli tiiviissä käytössä. Silloin eräässä kirkonkylän talossa koettiin syntymän ihme.

En efterlängtad pojke föddes i huset som beboddes av Olav med fru. De hade ingen son ännu, men nu, äntligen, fick de sin största önskan uppfylld. I familjen föddes också tre döttrar, men om de var yngre eller äldre än Mikael, vet inte historien, och inte känner man till deras namn heller. Så var det då och är fortfarande i många kulturer: Endast pojkbarn hade betydelse.

Här vill jag titta tillbaka i min egen historia. Min far hette också Olav och jag har två systrar, betydligt äldre än jag. Mina föräldrar önskade sig en son och tillverkningstiden blev lång, nästan 10 år. Men ack, resultatet misslyckades och en dotter föddes, jag. Nu har kvinnans roll förändrats så att man vet både mina systrars namn och min mammas namn, men dem tänker jag inte avslöja här, för nu talar vi mera om Mikael och bara lite om mig.

Mikael syntyi siis Olavin ja hänen vaimonsa perheeseen, ja perhe ei ollut aivan köyhimmästä päästä, vaikka isää usein kalastajaksi kutsutaankin. Todennäköisesti hän elätti perheensä monipuolisilla maaseudun töillä, maanviljelyksellä ja kalastuksella. Perheen kotikieli ei ole tiedossa, mutta useimpia tutkijoita on kiehtonut ajatus siitä, että kodissa puhuttiin sekä suomea että ruotsia. Ruotsi lienee ollut isän kotikieli, mutta suomi on voinut olla äidin oma äidinkieli, joka sitten on pikku-Mikaeliin jollain tapaa tarttunut. Näin oli minunkin lapsuudenperheessäni, toki hieman toisella tapaa. Isäni Olav oli täysin ruotsinkielisestä perheestä, mutta oppi jo nuorena suomen kielen kylän lasten kanssa leikkiessä. Äitini taas saapui täysin suomenkielisenä savolaistyttönä piikomaan tuomari Tollanderin perheeseen Helsinkiin ja tapasi isäni, asuessaan alivuokralaisena Oulunkylässä. Meidän perheemme kotikieli oli pääasiassa suomi, mutta puhuin isäni kanssa myös ruotsia ja isovanhempieni kanssa aina. Äitini äidinkieli suomi oli perheemme arkikieli ja ruotsi oli minulle koulukieli. Näin on saattanut olla Mikaelillakin, joka pääsi Viipuriin latinakouluun vain n. kymmenvuotiaana. Siellä hän oppi tietenkin myös latinan sekä saksan kielet.

Vi präglas av vår omgivning, våra rötter, vårt ursprung, vår uppväxtmiljö, familjens traditioner, det som vi får ta del av som barn och unga. I mitt barndomshem hade vi en stor bokhylla med färggranna uppslagsverk, konstböcker, poesi och klassiker. Jag läste allt. Jag kunde utantill uppslagsverk och vistades vid bokhyllan tusentals timmar i min barndom och ungdom. Så har vi hört att Mikael också gjorde, även om bokhyllan inte fanns i hans hem. Han älskade böcker till den grad att det sägs att han läst alla böcker som fanns i Pernå redan före han sändes iväg till latinskolan i Viborg. I en medeltida by fanns det sannolikt inte många böcker, men trots det blev han intresserad och hans intresse fick stöd av kyrkoherden Bertil eller Bartolomeus. Sedermera blev Mikael ju också en skicklig skribent och berättare och hans första arbetsplats var som skrivare för biskop Martin Skytte.

Min första arbetsplats var som översättare från svenska till finska. Jag var inte utbildad för det, men man antog att jag som tvåspråkig riktigt bra klarar av att beskriva inredningsytmaterialers egenskaper. Mig veterligen lever en del av texterna kvar fortfarande så kanske jag inte misslyckades kapitalt.

Mikael Agricola on ollut ja on edelleen monelle esikuva. Hän raivasi tien luterilaiselle uskonnäkemykselle, joka antoi tilaa ihmisten omalle kielelle ja ajatuksille. Hänen syvästi humaani tapansa katsoa maailmaa kumpusi sekä hänen lapsuudenmaisemistaan että hänen opillisesta sivistyksestään. Hän oli mitä suurimmassa määrin diletantti ja ehkä nykymittakaavassa myös monin tavoin amatööri, sana, jota ei tule pitää vähättelevänä. Onhan se ranskaa ja tarkoittaa jonkin asian rakastajaa. Hän rakasti asioita ja ilmiöitä. Hän osasi paljon kaikenlaista ja halusi mielellään jakaa taitojaan ja ymmärrystään niin pienille kuin suurillekin. Hänen aapiskirjansa ABCkiria, ensimmäinen suomeksi julkaistu kirja vuodelta 1543, oli haparoiva avaus suomen kirjakieleen. Sittemmin hän juurrutti suomen kieleen tuhansia sanoja, joista 60% on edelleen käytössä.

Här känner jag igen släktskap med denna medeltida herreman. Dilettantism och amatörskap har präglat mitt hela liv. Jag är intresserad av ting och fenomen, historia och nyheter, av örter och världsalltet, av språk och etymologi. Mitt bibliofila liv kan lukta unket, men för mig är det fortfarande en bärande kraft, att vara omgärdad av bokstäver, ord och meningar i tidskrifter och böcker. Att få ta del av världen med hjälp av ABC och lära mig ständigt något nytt och fascinerande. För mig har Mikael blivit en vägvisare på kulturens stig. Han har hjälpt mig att orientera, att hitta, genom att söka. Han har också visat mig Kungsvägens, eller Stora Strandvägens betydelse.

Mikael sai matkata Suurta Rantatietä pitkin harvinaisen paljon niinä aikoina, jolloin tie oli vasta kinttupolku, kymmenen kyynärää eli noin 6 metriä leveä, vaikka lähes ainoita teitä olikin Suomenmaassa. Tämä sittemmin Kuninkaantieksikin kutsuttu tie oli se tie, jota pitkin hän meni Viipuriin latinakouluun, ellei hän sitten mennyt sinne veneellä. Sieltä hänet toi mukanaan Turkuun, jälleen samaa tietä pitkin, koulun rehtori Johannes Erasmuksenpoika, joka täten keksi nuorelle lahjakkaalle Mikaelille kirjurin pestin piispankansliaan. Suomessa tämä Suuri Rantatie, eli Kuninkaantie ulottuu nykyään Turusta Vaalimaalle, tuolloin Viipuriin. Nyt tämä tie on minun työpaikkani, toimiessani Kuninkaantie ry:n toiminnanjohtajana.

Mikaelin tie jatkui Itämeren yli Saksaan ja jälleen takaisin Turkuun, ja josta kuningas sittemmin vaiherikkaiden aikojen jälkeen hänet lähetti tuolle kohtalokkaalle rauhanneuvottelumatkalle kohti Moskovaa, Suurta Rantatietä eli Kuninkaantietä pitkin hänen kotipitäjänsä halki, jossa suuri sadan hengen kuninkaan varustama seurue Mikaelin kontaktien ansiosta saattoi pysähtyä syömään ja lepäämään ennen kuin matka jatkui kylmässä helmikuisessa talvisäässä. Ja paluumatkan koittaessa varhaiskeväisen loskaista tietä pitkin, ei Mikaelilla enää sairaana ollut voimia päästä takaisin kotikonnuilleen vaan tällä Suurella Rantatiellä Mikael syntyi, eli ja kuoli.

Vi kan skapa betydelser för både Mikael och hans verk, men sannolikt har han betytt mera för oss än vi kan ana. Vår finlandssvenska identitet har också präglats av honom och hans insatser som fredsförhandlare för den europeiska gemenskapen. Vi kan också se oss genom hans arbete för en språklig självständighet, det som finlandssvenskarna jämt får kämpa för. Hans kamp som reformator för strukturer som präglar vårt andliga liv bör inte heller underskattas. Han röjde väg för nya fenomen, för frihet, fred och försoning, för mångkulturalism och humanism.

Se mitä me tiedämme ja muistamme hänestä, on merkityksellistä ainoastaan, jos sille luodaan merkityksellinen konteksti. Hän ei ole ainoastaan mies menneisyydestä, henkilö, jonka nimi on vain vieraskielinen muistuma jostakin etäisestä ajanjaksosta. Kun hänet laittaa kielen ja identiteetin kontekstiin, hänen merkityksensä paljastuu. Hänestä tulee kirjakielemme isä ja eräs niistä henkilöistä, joka avasi silmämme näkemään ja korvamme kuulemaan kirjainten voiman ja täten vaikuttaa meihin edelleen tänä päivänä, yli viisisataa vuotta syntymänsä jälkeen.

Haluan lausua teille loppuun nykysuomeksi muokattuina nämä kaikille kovin tutut sanat Mikaelin ABC-kirjasta:

Opi nyt, vanha ja nuori,

joilla ompi sydän tuore,

Jumalan käskyt ja mielen,

jotta taidat suomen kielen.

Laki se sielun hirmuttaa,

mutta Kristus sen taas lohduttaa.

Lue siis, hyvä lapsi, tästä

alkuoppi ilman estettä.

Niitä muista elämässä aina,

niin Jeesus sinulle armonsa lainaa.