9.4. pidettävän Agricola-juhlan mainos. Artikkelin lopussa on linkki sen pdf-versioon.
Kuningas Kustaa Vaasa määräsi Mikael Agricolan lähes 500 vuotta sitten neuvottelukuntaan, jonka oli määrä sopia tsaari Iivana Julman kanssa rauhasta Ruotsin ja Venäjän välillä. Sodan syttyminen Euroopassa tekee kylmäävän
Mikael Agricola oli rauhanneuvottelija, joka menehtyi matkalla Moskovasta kotiin. Oliko hän ”pasifisti”, sitä emme voi tietää koska ”ismit” tulivat vasta myöhemmällä aikakaudella. Oheista artikkelia kirjoittaessani ajattelin kuitenkin myös Agricolaa ja hänen aikalaista Erasmus Rotterdamilaista. Artikkeli on aikaisemmin, tarkemmin sanoen päivää sodan alkamisen jälkeen ilmestynyt ruotsiksi ja englanniksi BiblioteketTarSaka.com’issa–ja sen jäkeen myös suomalaisten kirjastonhoitajien kirjasto-kaapelissa.
Louvainin yliopistokirjaston rauniot sakalaisten sotilaiden 25.-26 elokuuta 2014 suorittamien tuhotöiden jälkeen.
Sanooko kirjastonhoitaja jotain erityistä ja ainutlaatuista, kun on sota? Onko kirjastonhoitaja erilainen kuin me muut? Vai asuuko jokaisessa meistä pieni kirjastonhoitaja? Me kaikki olemme metsästäjiä ja sotureita, mutta emmekö ole myös keräilijöitä ja hoitajia?
Ohessa julkaisemme Tuovi Putkosen puheen Pernajan Agricola-seuran 15-vuotisjuhlassa. Juhla pidettiin Isnäsin Solbackassa 27.11.2021.
Palataan ajassa lähes 40 vuotta taaksepäin, sillä oma kiinnostukseni Agricolaa kohtaan heräsi jo silloin.
Loviisan ruotsalaisen seurakunnan kappalainen Karl af Hällström ja hänen tyttärensä Antonia vierailivat Pernajan Agricola-museon avajaisissa. Kuvassa myös Pernajan Agricola-seuran varapuheenjohtaja Tuovi Putkonen.
Pernajassa järjestettiin Agricola-päivät, joissa esitelmiä pitivät sen ajan johtavat Agricola-tutkijat, kuten professori Kauko Pirinen. Olin silloin toimittajana Uudenmaan alueradiossa ja olin paria vuotta aikaisemmin muuttanut Pernajaan. Kiinnostuin tästä uuden kotikuntani suurmiehestä ja tein aiheesta useita radio-ohjelmia.
24 vuotta sitten silloinen Pernajan kulttuurilautakunnan puheenjohtaja taiteilija Jan Lindh kutsui minut mukaan työryhmään, jossa muun muassa suunnittelimme Pernajan ala-asteille Agricola-opetusmenetelmiä. Sekä suomen- että ruotsinkieliset opettajat, kokoontuivat Koskenkylän ala-asteelle neuvonpitoon ja lähtivät innostuksella mukaan Agricola-talkoisiin. Tuohon aikaan aloitettiin myös arkeologiset kaivaukset kirkonkylässä. Mukana Agricola-hankkeessa 1997 olivat kunnanjohtaja Ralf Sjödahl, silloinen kulttuurisihteeri Leif Eriksson, kirkkoherra Uolevi Salminen, Göran Asplund ja kääntäjä Veijo Kiuru. Veteraanimuseo luovutti silloin nurkkauksen Agricola-näyttelylle.
Kului taas muutama vuosi, kunnes tuli Pernajan kirkon 650-vuotisjuhla vuonna 2003. Sitä suunniteltiin työryhmässä kirkkoherra Uolevi Salmisen ja kanttori Mia Aitokarin kanssa. Päätimme silloin pyytää Kai Niemistä kirjoittamaan näytelmän Mikael Agricolasta, Pernajan pojasta, ja hienon näytelmän hän kirjoittikin.
Kirkon juhlien aikaan jo mietittiin miten juhlitaan vuotta 2007, kun Agricolan kuolemasta tulee kuluneeksi 450 vuotta, ja se liittyykin jo Agricola-seuramme syntyhistoriaan.
Pernajan kunta perusti vuonna 2005 Agricola-työryhmän, johon kuuluivat Kalevi Lappalainen, Gustaf Antell, Marjo Vuokko, Anne Hovi, Jenny Ulfsson, nykyinen Korsu ja allekirjoittanut. Päätimme hakea juhlavuotta varten rahoitusta Idässä itää-yhdistykseltä, mutta koska kunta ei voinut olla rahan hakijana, perustimme yhdistyksen, Pernajan Agricola-seuran, Agricola-Sällskapet i Pernå. Se rekisteröitiin 8.12. vuonna 2005. Onnistuimmekin saamaan eri tahoilta reilun 40 000 euron avustuksen.
Saimme aikaan opastetun Agricola-polun, Agricola-esitteen, arkeologiset juhlakaivaukset, Mikael-näytelmän DVD:n, näytelmän esityksen ja Agricola-museon Pernajan vanhaan pappilaan ja paljon, paljon julkisuutta Agricolalle.
Juhlavuosi 2007 oli raskas urakka. Loppuvuonna pidetyssä syyskokouksessa saatettiin todeta, että kaikki sujui hienosti, jopa yli odotusten, museo kiinnosti ryhmiä ja koululaisia, mutta vetäjätiimi oli väsynyt kaikkeen ahertamiseen. Olin puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja oli Marjo Vuokko. Jenny Olsson lupautui rahastonhoitajaksi vain siihen asti kun Agricola-hankkeen lopputilitykset oli saatu päätökseen ja Laura Tennberg sihteeriksi osaksi seuraavaa vuotta. Muita hallituksen jäseniä olivat Mia Aitokari, Anne Hovi, Anni Karlsson, Barbro Gustafsson-Still ja Görel Selander.
Rahastonhoitajan ja sihteerin tilalle ei löytynyt seuraavana vuonna uusia vastuunkantajia. Agricola-seuran kuihtumista lisäsi vielä kuntaliitos vuonna 2010. Tuntui, ettei Pernajan asioilla eikä etenkään Agricolalla ollut enää mitään painoarvoa. Mutta sitten saimme onneksi kokoon uuden hallituksen ja puheenjohtajaksi Kai Niemisen vuonna 2013, ja toiminta sai uutta tuulta purjeisiin, kiitos kaikkien seitsemän viime vuoden aikana aktiivisesti mukana olleiden.
ja lopuksi:
Kiipesin Elina Soraisen kanssa noin 15 vuotta sitten Agricolan syntymäkodin pihasta kohoavalle korkealle kalliolle. Katselimme sieltä avautuvaa huikeaa maisemaa Pernajanlahdelle. Kuvittelin olevani pikkupoika, joka kiipeää kotivuorelle ja näkee niin kauas kuin silmä siintää. Ajattelin, että tuo maisema jäi lähtemättömästi Mikael-pojan mieleen, sielunmaisemaksi. Lapsuusmaiseman rannaton ulappa symboloi hänen myöhempää elämäntyötään.
Ohessa uudenvuodentervehdys, jonka Agricola-Seuran puheenjohtaja Kai Nieminen lähetti 31. joulukuuta 2021:
Hyvät Pernajan Agricola-seuran jäsenet ja ystävät,
uuden ajan joulu jo meni ohi, mutta ennen vanhaan joulua kesti loppiaiseen saakka. Vaikka en lähteistäni löydä mainintaa siitä, kauanko Agricola joulua vietti (jos joku tietää, pyydän kertomaan minullekin), mutta varmaankin kauemmin ja hartaammin kuin me. Lähetän tässä linkin TrioBINin musiikilliseen joulutervehdykseen, joka valmistui juuri jouluksi. Vaikka en ehtinyt sitä teille ajoissa välittää, se ainakin ehtii ennen loppiaista. Toimikoon se myös hyvän uuden vuoden toivotuksena.
Vietimme Agricola-seuran 15+ -vuotisjuhlaa 27.11. Isnäsin Solbackassa. Ilahduttavan moni pääsi mukaan, tilanteen huomioon ottaen. Kaikki osallistujat olivat vastuuntuntoisia ja varovaisia, ainuttakaan koronatartuntaa ei tietooni ole tullut. Juhlasta ja sen ohjelmasta kerrotaan yksityiskohtaisemmin verkkosivullamme http://www.pernaja.net
Koronapandemian tilanne elää ja muuttuu kaiken aikaa. Yhdistyksemme hallitus on suunnitellut monenlaista toimintaa ensi vuodeksi ja voimme vain toivoa että lähikokoontumisia voidaan järjestää. Osan suunnitelmista voi toki toteuttaa virtuaalisesti. Tärkeämpää – tärkeintä – on että pysymme terveinä.
Hyvää uutta vuotta 2022, voikaa hyvin
Kai Nieminen Pernajan Agricola-seuran puheenjohtaja
Tieteen akateemikko, kielitieteilijä Kaisa Häkkinen osallistui Pernajan Agricola-Seuran juhlaseminaarin Mikaelin nimipäivänä (29.9.) v. 2017 esitelmällään Itää ja länttä Agricolan kielessä. Esitelmässään Häkkinen käsitteli mm. Suomen aluetta idän ja lännen kohtauspaikkana, kauppayhteyksien kehitystä ja kristinuskon leviämistä kauppayhteyksien myötä, Suomen asutusta 1400-luvulla sekä esitelmän pääaihetta eli Mikael Agricolan kirjakielen aineksia.
Esimerkkitaulu kielitieteilijä Kaisa Häkkisen esitelmästä Itää ja länttä Agricolan kielessä Pernajan Agricola-Seuran juhlaseminaarissa 29.9.2017. Kaikki diakuvat PDF-muodossa tässä.
Reportage från jubileumsfesten 27 november 2021 i Solbacka föreningshus. Text och foto: Nina Björkman-Nystén
Feststämningen tog emot publiken redan på gården till Solbacka när Agricolasällskapet i Pernå äntligen kunde fira sitt 15-årsjubileum. Inne i salen väntade instrument på att få ljuda i sällskap av en ståtlig julgran.
Uusintana Joulusatu vuodelta 2020, 2000 vuoden takaisten tapahtumien inspiroimana. Sadun jälkeen Trio BINin jouluterveiset vuonna 2021 / En julsaga från 2020 i repris. Efter sagan visas Trio BINs julhälsning år 2021.
Ja tapahtui niinä päivinä, että pääministeri Sanna Marinilta kävi käsky, että kaikkien ihmisten oli pysyteltävä kotosalla. Maassa nimittäin vallitsi suuri Corona-tautiepidemia ja tartunnat haluttiin saada kuriin. Niinpä nuori Jooseppikin oli kotioloissa kihlattunsa Marikan kanssa, joka oli raskaana.
Mia Aitokarin puhe Agricola-Seuran vuosijuhlassa, joka pidettiin Isnäsin Solbackassa 27.11.2021
Talvi tuli jotas pyysit!
Mitä suvi voitti visusti kysy.
Lyhyt on päivä ja yö on pitkä,
köyhien meno on sangen sitkee.
Älä kylvä taikka haureutta tee,
jos sinä tahdot terveenä elää.
Tällä kuulla usein sopii kylpee,
niin kuin Messue sanoo.
Nyt sinappia, pippureita, kynsilaukkaa
maarianverijuurta ja sipulia kelpaa nauttia.
Näin sanoo Mikael rukouskirjassaan marraskuusta, jota nyt vielä saamme muutaman päivän katsella. Vuodenkierto, elämänkulku, oppi ja viisaudet seurasivat tätä miestä koko hänen lyhyehkön mutta sitäkin tuotteliaamman elämänsä ajan.
Kommenttien kirjoittaminen edellyttää että olet kirjautunut.